Home Politiikka Analyysi: Löytyykö hallitukselle enää kunniakasta perääntymistietä sote- ja maakuntauudistuksesta?

Analyysi: Löytyykö hallitukselle enää kunniakasta perääntymistietä sote- ja maakuntauudistuksesta?

6 min read
0
29

[ad_1]

Yksi hyytävimmistä kohdista Ylelläkin pyörivässä Vietnam-dokumenttisarjassa on Yhdysvaltain 1960-luvun puolustusministerin Robert McNamaran huippusalainen muistio, jossa hän paljastaa presidentti Lyndon B. Johnsonille todellisen syyn Vietnamin sodan jatkamiselle: sekoilua jatkettiin 10 prosenttia vietnamilaisten, ja 10 prosenttia USA:n sotilaiden takia, mutta 80-prosenttisesti siksi, ettei USA olisi vetäytyessään joutunut nöyrtymään ja myöntämään virheensä.

Sellaista kasvojen menetystä olisi suurvallan ollut mahdoton kestää.

Myönnetään, yhden USA:n historian pahimman ulkopoliittisen umpisolmun ja Suomen sote-sodan mittasuhteet ovat täysin erit, mutta itse reagointitapa on poliittista realiteettia vuosisadasta ja valtiosta riippumatta.

Alkuasetelma oli sote-uudistukselle vielä 2015 ihan hyvä. Ainakin perusterveydenhuolto pitää uusia, sen allekirjoittivat kaikki, ja maakuntamalli varmistui perustuslailliseksi tavaksi järjestää uudistus.

Kun vielä kokoomus ja keskusta sopivat syksyllä 2015 poliittisten voittojen jakamisesta (muhkea määrä eli 18 sote-maakuntaa sekä yksitystä terveydenhuoltoa miellyttävä valinnanvapaus) hallituksen oli henkisesti helpompi ylittää huolet, joita asiantuntijoilta kantautunut ikävä informaatio mallin ongelmista jo tuolloin saattoi nostaa.

Oppositio luonnollisesti ryöpytti sote-uudistusta ja maakuntamallia alusta asti, osin poliittisista syistä, osin asiasta. Silti kaiken kaikkiaan vaakakupin ajateltiin painuvan pitkään sen puolelle, että tärkeä uudistus kannattaa riskeistä huolimatta tehdä, ja ongelmat ratkoa.

Sen jälkeen uudistuksen onnistumisen kannalta epämiellyttävää faktaa on valunut monesta suunnasta, paljon.

VATT:n laskelma on niistä vain yksi. Se julkisti jo viime kesänä, että malli voi kääntää ikääntyvän Suomen sote-kustannukset kasvuun, vaikka yksi sen tärkeimmistä tarkoituksista on hillitä menoja. Yhdenvertaisuuskaan ei kaikkien asiantuntijoiden mukaan paranisi.

Silti hallitus puolusti uudistusta itsepintaisesti. Tammikuussa uudistuksen välttämättömyyden takana ilmoitti seisovansa myös entinen sote-valmistelun johtaja, nykyinen oikeuskansleri Tuomas Pöysti.

Soraääniäkin kuului: kokoomuksen Harry Harkimo arvioi jo viime vuonna, ettei "sote-himmelissä" ei ole mitään järkeä, ja kirjoitti tänään, että soten puolesta äänestäminen on hänelle vaikeaa.

Maanantaina HUS:n valtuuston demarijäsen Maija Anttila vetosi oikeuskansleriin muun muassa EU:n epäselvän valinnanvapausnäkemyksen takia, jotta sutta ei niinsanotusti pantaisi täytäntöön.

Sosiaali- ja terveysministeriön ylin johto vastasi määrätietoisesti, että soten valmistelua ei ole syytä lykätä EU-notifikaation takia. Se painotti tiistaina tiedotustilaisuudessaan, että näin tärkeä uudistus on saatava alulle.

Tiistain megauutinen oli kokoomuksen Elina Lepomäen ilmoitus siitä, että hän tue hallituksessa istuvan puolueensa uudistusta. Lepomäki kertoo tuoneensa epäilynsä esiin lukuisia kertoja, mutta viesti kaikui kuuroille korville.

Ulostulo johti siihen, että Lepomäki sai puheenjohtaja Petteri Orpon nuhteet ryhmäkurin rikkomisesta. Kehuja tuli sentään oppositiolta, RKP:n Anna-Maja Henriksson kiitti keisarin vaatteiden paljastamisesta: asian sanomisesta ääneen, jonka kaikki ovat jo kauan tienneet.

Vaikuttaa siltä, että piste, josta ei ole paluuta, on jo ylitetty. Suunnan muuttaminen voi olla näin pitkän väännön jälkeen mahdotonta, vaikka yhä useampi kansanedustaja olisikin salaa Lepomäen kanssa samaa mieltä.

Ongelmatonta ei ole sekään, että lait äänestettäisiin läpi hyvin ohuella enemmistöpohjalla. Voi hyvällä syyllä kysyä, onko uudistuksella kansan siunausta, jos äänestysluvut ovat osastoa 102–97.

Soten torppaamisessakin on riskinsä. Miten ihmeessä uudistuksen valmistelu onnistuisi seuraavalta hallitukselta yhtään sen paremmin?

Poliittisten päätösten tekeminen vaatii rohkeutta, koska ne tehdään aina epävarmuudessa. Varmaa on vain se, että huonompaa perustelua mille tahansa poliittiselle uudistukselle on vaikea keksiä, kuin kasvojen menettämisen pelko. Miten varmistetaan kunniakas perääntyminen?

[ad_2]
Source link

Load More Related Articles
Load More By Admin
Load More In Politiikka

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Check Also

MTV Seinäjoella: Perheenäidin surmannut tulipalo ei voinut syttyä vahingossa – "Mikään normaali tai hidas syttyminen ei meidän mielestä ole mahdollista"

Seinäjoen murhapoltto-oikeudenkäynnissä kuultiin eilen todistajina palotarkastajaa sekä ta…